Hei kaikki,
Ja tervehdys keskeltä kaunista kesää! Tällä kertaa blogiin
kirjoittaa Tiia, Ikaalisten yhteiskoulun lukion äidinkielen ja kirjallisuuden
opettaja.
Lukuvuosi Ikaalisissa päättyi jo muutama viikko sitten,
mutta kesän aikana tapahtuu paljon asioita, jotka vaikuttavat tulevaan
lukuvuoteen. Vaikka meillä opettajilla eivät työasiat enää näin juhannuksen
tienoilla olekaan päällimmäisenä mielessä, kyllä kaikki omaan työhön
vaikuttavat asiat kiinnostavat myös kesäaikaan. Esimerkiksi viime viikolla saimme
tietää tulevat ykkösemme, jotka toivotamme kaikki riemukkaasti tervetulleiksi
opiskelemaan lukioomme ensi syksynä. Teitä odotetaan jo!Juttelin ennen loman alkua vanhempien opiskelijoiden kanssa heidän kesäsuunnitelmistaan, ja monen kesä kuulosti olevan ennalta melko tarkkaan suunniteltu. Töitä, urheilukisoja, ulkomaanmatkoja – kaikkea upeaa, hienoa ja nuorelle todella tärkeää. Ikaalislaiset nuoret ovat hurmanneet minut viime talven aikana ahkeruudellaan ja halullaan kehittyä jatkuvasti. Nämä kunnianhimon ainekset yltävät selvästi myös heidän kesäsuunnitelmiinsa (mikä on hienoa), mutta toivon myös kovasti, että syksyllä saan opettaa nuoria, jotka ovat muistaneet itsensä kehittämisen ohella levätä, nukkua ainakin muutamana aamuna niin pitkään kuin huvittaa, syöneet liikaa makkaraa ja mansikoita ja kikatelleet jätskikioskin söpölle myyjälle matkalla rannalle ottamaan kuvia varpaiden väliin työnnetyistä kukista.
Sanotaan, että lihas kasvaa harjoittelun jälkeen levossa.
Minä uskon, että pitkän koulu- ja työvuoden jälkeen aivot kaipaavat
joutilaisuutta innostuakseen taas uusista haasteista – olivat ne haasteet sitten
abivuosi, uudet kurssit, kokonaan uusi koulu tai mitä tahansa muuta. Muistakaa
ottaa aikaa itsellenne.
Nyt on kuitenkin aika jättää näppäimistö tältä erää ja
siirtyä takaisin kesänviettoon. Tahdon toivottaa kaikille kuumaa ja
rentouttavaa kesää, syksyllä nähdään taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti